ei harmaita kahvipöytään

23-6-2

Toisinaan kannattaa herätä kahdentoista sijaan aamuviideltä. Se mahdollistaa esimerkiksi sen, että itsensä voi löytää seitsemän jälkeen kahvilasta maailman parhaan korvapuustin luota, mikä salakavalasti johdattelee viettämään siellä kolme tuntia puhuen maailman epäkohdista. Se myös antaa punaiselle villapaidalle uuden mahdollisuuden ja auttaa löytämään elämäänsä alennuksia tuovan take away -termoksen, unohtamatta koko elämän kattavaa selviytymisopasta uusavuttomille lapasille. Kun voi pudotella mukin pohjalla olevan vaahdon sekaan kaikki kamalat palat itsestään, mutta toinen tahtoo silti istua siinä pöydän toisella puolella. Nauraa sille, että ollaan eri mieltä. Sille, että ollaan yö ja päivä.

” While there may be power in forgiveness, there is even more power in lobbing a molotov cocktail through someone's dining room window. ”

Välillä sitä unohtaa kokonaan, miksi joissain ihmisissä on sitä jotain. Parasta on löytää se tieto aina vain uudestaan, puhaltaa pölyt pois ja silittää vähän, rakastaa sitä kaikkea naarmujen alla.

joku lahjokaa aurinko

XXX1

Kesässä on jotain niin kamalan väsyttävää, samalla jotain niin kamalan rauhallista.
Mikä päivä tänään on?
Kello tikittää, mutta ei kuitenkaan
Viisareiden liikettä tahdittaa tuntien sijasta ikävä.

Ruudulla ollaan kuusi vuotta takanapäin, tarpeeton draama on rentouttavaa peiton alta katsottuna.
Ulkona on enimmäkseen lokakuu

Aurinko on selkeästi löytänyt parempaa seuraa.
Pukisin sadetakin, jos sellainen olisi.

Kirppareissa on jotain hirveän sympaattista
Tuntemattomienkin vaatteista tulee omia pesuaineen avulla
Mikä siinä on, että sieltä saapuu kotiin aina raitoja?

Särkylääkkeet ja kylmän kahvin voi paikata mansikoilla
Kesän saa sulkemalla kaihtimet.

On tämä kivempaa, kuin vielä pari viikkoa sitten kuvittelin
Etenkin, koska keittiössä on kirsikoita, eikä olekaan niin hiljaista kuin odotin
Kunpa vaan olisi vielä jotain vuoden valoisimmalle päivälle
Jotain, joka toimisi kaivattuna kirkasvalolamppuna.

"niin meinaatsä kirjottaa vielä?"

18628772772_475c50c11c_o

Ehkä, mahdollisesti, en välttämättä, voi olla, katotaan. Viisi kuukautta mä oon ollu aivan hiljaa, antanut tän kaiken kerätä pölykerrosta. Miksi? Mä en tiedä. Tai no, tiedän, mutta ei niin pitänyt käydä. Silti niin vain kävi.

Bloggaamisesta tuli tosi ahdistavaa, kenties osasyynä sen ulkopuolinen yleinen stressi, ahdistus ja sotku. Aina piti olla materiaalia, asiaa ja aikaa, vaikka suurimman osan ajasta joka ikinen noista puuttui. Eikä se ollu mitään väliaikasta, vaan oli jo aikoja sitten muodostunut normiksi. Ja se näkyi. Lopulta mä annoin olla, yritin selvitä lukiosta ja siirsin huomion itseeni ja ihmisiin. Ajattelin, että ehkä tää ei vaan oo mun juttu enää.

Sunnuntai-maanantai välisenä yönä heräs yhtäkkiä sellainen fiilis, että entä jos onkin? Jos vaan muuttaisin asioita, kokeilisin jäätä kepillä eri kohdasta (tai lohikäärmeen silmää tikulla, miten asian nyt haluaakaan ajatella). Perfektionismi ja tietynlainen neuroottisuus ei lähde mun persoonasta edes savustamalla, mutta josko vois vähän hellittää? Jos kulunut vuosi on mulle jotain opettanut, niin sen, että välillä kannattaa yksinkertaisesti olla yrittämättä niin helvetisti. Suurella todennäköisyydellä samaa voi soveltaa tähänkin. Jos menettää elinvuosia ja aivosoluja tarkan kerta viikkoon -tahdin ylläpitämisestä, kuvien kriteereistä ja tekstin pakottamisesta, niin ehkä sitten pitää sulkea se ajatusmalli häkkiin. Heitellä kuvia ja ajatuksia kun siltä tuntuu, tehdä tätä taas itselleen eikä muille. Ja niin mä ajattelin nyt toimia.

Toinen mun päätä syönyt juttu on se, mitä tää pitää sisällään. Alottaessani 2,5 vuotta sitten mä olin aivan eri ihminen, elin ajatuksen tasolla aivan eri maailmassa. Tää blogi näytti multa silloin. Mä kuitenkin kasvoin yli siitä halusta taltioida ja jakaa tekemisiäni kaikkialle. Mä en halua enää säntillistä lifestyleä, etenkään siksi, että mun elämä pyörii pitkälti rutiineiden ympärillä. "Kattelin tossa vähän sarjoja ja tein matikkaa"? Joo ei, ei ei. Mä haluan jakaa ajatuksia, fiiliksiä, kuvia ja palasia itseäni niin, ettei se oo enää velvollisuus. Koska sehän tässä on perimmäisenä ideana; ei se, että tätä tehdään, koska on pakko syystä x ja y. 

Tästä kaikesta voidaankin vetää aasinsilta nimimuutokseen, jonka silmät auki nettiä selaavat varmasti huomasi. Mischievous mixture oli hyvä nimi silloin, mutta nyt mä en koe sitä enää samalla tavalla omakseni. Sen takana oli 14-vuotias minä 2,5 vuotta sitten. 17-vuotiaassa mussa on kuitenkin edelleen samat piirteet, perusta ja runko, joten halusin säilyttää saman myös blogin nimessä. Mischief, kaikessa yksinkertaisuudessaan, yöllä sekin ajatus heräsi. Vanha pohjalla, uudet sävyt päällä. Mä harkitsin jopa kokonaan uuden blogin perustamista, mutta tän kanssa on kuljettu niin pitkä matka, etten mä enää osais aloittaa tyhjän päältä. Siispä tyydytään tähän. Suuri osa musta harkitsee vakavasti vanhojen postausten piilottamista, ei pelkästään laadullisen ja sisällöllisen heikkouden vaan myös niiden herättämien tunteiden takia. Toisaalta ne on kuitenkin osa tän blogin historiaa, eikä sitä kannata välttämättä pyyhkiä pois. Osoitteenkin mä aion säilyttää samana, koska sen vaihtaminen aiheuttaa tunnetusti teknisiä ongelmia ja sotkua.

En mene lupaamaan, että pääsen tän asian kanssa jaloilleni, mutta ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mulla on ihan oikea innostus tähän. Siitä on hyvä jatkaa.