trembling at the thought of feeling

XX2

Ahdistaa ja stressaa ja käteen sattuu muistiinpanojen kirjottamisen takia. Mun pienen elämäni ensimmäinen koeviikko alko virallisesti eilen matikankokeella; oon kauhuissani. Yläastematikan ja pitkän matikan välinen kuilu tuntuu pelottavan syvältä, mun numero putoaa todennäkösesti rytinällä kympistä jonnekki seiskan paikkeille. Tälläsen auttamattoman perfektionistin näkökulmasta numeroiden laskeminen tuntuu suunnilleen siltä, että joku istuis rintakehän päälle ja alkais pistellä sua puukolla. On sula mahdottomuus yrittää kääntää päätään ja ajatella, ettei kaikessa tarvi olla täydellinen. Tarviihan. Numerot on ollu mulle vuosikausia onnistumisen mittari ja kymppi pelkkä suoritusmerkintä, tuntuu ihan käsittämättömän huonolta ja orvolta ku ensimmäistä kertaa ikinä ei oikeasti osaa.

Miten nää mun postaukset aina luisuu tälläseks valittamiseks heti ensimmäisessä lauseessa.


XX3

On sentään jotain kivaaki – vietettiin maman kaa jälleen söpö kahvihetki Kokkolassa, sitä tosin hävettää aina kattoa vierestä ku mä räpsin ikuisia #whitegirl -kahvikuviani ja pahimmasa tapauksessa pyydän sitä ottamaan muutaman. En ikinä halua lapsia, ties mitä vastaavia villityksiä niiden aikana tulee olemaan. 

Toissapäivänä löysin itteni istumasta iltaa (ja yötä) tyhmien ihmisten, kissujen ja koiran kanssa. Kuvittelin ensin valheellisesti istuvani psykankirjan kaa kotona koko illan mut onneks mut ylipuhuttiin poistumaan talosta, oli hassua. Kannatti siis verottaa yöunista muutama tunti. Jospa vaan saisin itteni maaniteltua vähän useammin ihmisten pariin, se on ihan kivaa vaihtelua erakoitumiselle.

XX7

Toinen kiva asia on tää kylmyys. Tai no, ei sen ihan mitään eskimotasoa tarvis olla mut kirpeät syysaamut ja nopeasti pimenevät illat on ihania. Voi tehä asioita kynttilänvalossa (mielellään polttamata koko taloa), kaivaa kaikki viltit kaapista, käyttää paksuja villapaitoja ja pipoja eikä villasukat jalassa oo liian kuuma nukkua. Ja mikä parhainta, teen juominen ei enää aiheuta sisäistä saunaa niinku kesällä, joten voin jälleen laajentaa mun kuvausmahdollisuuksia teekuppihipsteriyden pariin. Mun pitää vaan ensin löytää muutama fancy uusi maku ennen ku voin alkaa pitää teekutsuja, earl grey maistuu vanhukselta ja menetetyiltä sieluilta. Ideoita otetaan vastaan.

XX1

Jos mitenkään selviän edes muutaman palasen erissä koeviikosta, niin tiedossa on Italia, toivottavasti lukuisia sivistäviä leffamaratoneja, American Horror Storyn neloskausi ja hetki aikaa hengittää. Lisäks mainittakoon vielä, että tämä blogsu täyttää kaksi kokonaista vuotta. KAKSI. Herranjumala nyt, vastahan mä kirjottelin ensimmäistä laadullaan silmiä kirvelevää postaustani kasiluokan alussa. Kaikki on muuttunu niistä ajoista ihan käsittämättömän paljon, tuntuu hitusen pelottavalta selailla vanhoja postauksia ja lukea mun kirjottamia asioita; ikäänku ne asiat olis kirjotettu jostain unesta tai jonku muun elämästä. Olinko se ihminen tosiaan minä?

Ei mutta, nyt palaan opiskelun jännittävään maailmaan. Meh.

mutta kun väsyttää

nanana6 nanana11 nanana1 – Kopio nanana5 nanana9 nanana4 nanana2 – Kopio nanana8

Kertokaa, miten ehtiä opiskella, nukkua ja pitää vielä blogia elossa samaan aikaan? Mä en nimittäin tiedä siihen vastausta. Jos mun fiilistä pitäis kuvata jollain konkreettisella, se olis kana — päätön, raivokkaasti huutava kana. Se juoksis ympäriinsä täysin vailla mitään järkeä ja huutais vaan, edelleen päättömänä. Sen ympärillä satais matikan sanallisilla laskuilla, välimerkeillä, planetaarisilla tuulilla ja sosiaalipsykologian tehtävillä täytettyjä papereita. Lopulta se törmäis seinään ja jäis kyljelleen makaamaan, jolloin ne satelevat paperit hiljalleen hautais sen alleen. 

Tän kuvainnollisen päättömänä juoksentelun ja läksyjen lomassa en oo ehtiny tehä juuri mitään, paitsi juoda liikaa kahvia ja kiusata ihmisiä rumilla kuvilla snapchatissa (josta mut löytää nimellä elischamarie). Vietin myös kivan iltakahvihetken Kokkolassa kera maman ja ripustin viimein jouluvalot seinälle. Nyt voisin jälleen siirtyä opiskelun pariin ja yrittää kuroa umpeen mun tiedoissa ammottavaa valtavaa aukkoa, jonka alkujakson ymmärtämättömyys ja lusmuilu sai aikaan. Tai sitte voisin vaan mennä leikkimään pimeäpiilosta kera toverien.

screams of silence

xx6 xx8 xx13 xx3 xx11 xx4 xx14 xx9

Tavallaan mulla on tosi normaali olo. Tavallaan taas tuntuu, että liian monet asiat ja ajatukset olis menny entistä pahemmin sykkyrälle jonnekki mun rintakehän sisään. Se sykkyrä painaa ja pitää hereillä iltasin. Mulla on ikävä niin monia asioita, vaikka kyllä mä kai tiedän, ettei ne ollu hyviä ollenkaan. Voispa olla välillä rauhassa iteltään, ajatuksiltaan ja ulkopuolisilta ärsykkeiltä.

Oon edelleen hengissä, ainaki melkein. Syynä tähän pari viikkoa kestäneeseen kuolemanhiljaisuuteen on *surprise surpriseee* koulu. Oon kirjottanu silmät ristissä ilmakehätarinoita, esseitä ja referaatteja ja yrittäny siinä välissä elvyttää mun sosiaalista elämää pomppimalla pitkin kylää ja asuntoloita. Oli kivaa istua kylmässä yössä, kuunnella tarinoita ja silitellä kuumeista toveria mut siitä aiheutuneen kurkkukivun olisin kyllä voinu jättää pois. Hyviä flunssajuomareseptejä otetaan vastaan, vaikka kuinka kiskon kitusiini kahvia ja turkkilaista teetä ni kurkussa oleva siili ei hievahdakkaan. Toisaalta flunssa on merkki syksystä ja se on hyvä juttu, koska syksy on paras aika vuodesta. En malta oottaa että saan ripustaa jouluvaloja pitkin huonetta, lähteä kouluun ku on vielä pimeää ja ostaa lisää villasukkia.

Oikeesti vannon, voin kuulla miten keskeneräinen, keittiön pöydällä makaava essee huutaa mun nimeä. Syvä huokaus.

14 päivää lukiolainen

sdfgh fiiish6 fiiish4 fiiish5 fiiish1 fiiish7 fiiish3

Kaustisen musiikkilukio. Siellä tuun viettämään seuraavat kolme vuotta.
Alan pikkuhiljaa sisäistää ja käsittää sen faktan, etten oo enää pieni yläastelainen. Aluks ajatus kammotti ja pelotti enkä oo vieläkään varma miten selviän tästä. Mut yläaste oli helvettiä koska minä ja kaikki mitä tapahtu, oon ilonen että se on ohi enkä koskaan halua sinne takas. Ekasta päivästä lähtien tiesin et mulla tulee olemaan kivaa lukiossa, on ihanaa huomata miten ihmiset on päässy yli siitä lapsellisesta ja kypsymättömästä yläastevaiheesta. Kaikki on suvaitsevaisempia eikä käyttäydy enää niinku huonosti kasvatetut tahmaset tarhalapset, kukaan ei kohtele sua niinku koiraa koska oot "vuoden tai kaks nuorempi !!111 vitun kakara", ketään ei oikeesti kiinnosta ootko ykkönen vai abi. Yhteishenki vaikuttaa olevan sairaan hyvä ja ihmiset hiihtelee sukissa pitkin koulua musiikin ympäröimänä. Alunperin suuntana oli Vetelin lukio, lopulta kesän edetessä yks toisensa jälkeen vaihto musiikkilukion uudelle yleislinjalle. Päästiin tällä "joukkopakotempauksella" lehteenki, ilmeisesti meidän koulunvaihdoksesta ei pahemmin tykätty. En oo kuitenkaan katunu hetkeäkään, oon ehtiny kuluneen kahden viikon aikana tutustua moniin upeisiin ihmisiin ja kouluun meneminen tuntuu huomattavasti vähemmän ankealta ku ennen. Myös tää 75 minuutin tuntijärjestelmä sopii mulle paljon paremmin, päivät menee nopeammin neljällä pitkällä tunnilla ku kuudella lyhyellä. Ja mikä parasta - ei enää typeriä sääntöjä, niskaan hengittämistä, holhoamista ja kitinää. Ainut oikeesti hirveä asia on koeviikot, en ymmärrä miten selviän niistä ilman huutoitkua ja hiusten repimistä.

Niinku kuvista varmaan huomaa, mun hiusket on myös saanu uutta väriä. Oon himoinnu jonkulaista ombrea varmaan vuoden ja toteutin viimein toiveeni pari päivää ennen koulun alkua. Pelkäsin ettei se sopis mulle yhtään mut oon supertyytyväinen ! En halunnu blondia vaan hitusen vaaleammat latvat, se sävy on luonnossa vähemmän oranssi ja ennemminki jotain vaaleanruskean ja kinuskin väliltä. Tykkään.